Titans of the Sun Hyperion on videokolikkopeli, jonka on valmistanut pelitalojätti Microgaming. Pelin tarina muodostuu kreikkalaisen mytologian titaani Hyperionin ympärille. Hyperionia pidetään valon jumalana, sillä hän on mytologian mukaan synnyttänyt taivaan valot Auringon, Kuun ja Aamunkoiton.

Microgaming on Mansaarella päämajaansa pitävä, vuonna 1994 perustettu, UK Gambling Commissionin lisensoima pelivalmistaja. Yritys kuuluu online-pelimaailman pioneereihin ja on yksi maailman suurimpia nettikasino-ohjelmistojen tuottajia. Tämä palkittu pelitalo on myös ensimmäisten joukossa valtaamassa virtuaalitodellisuutta.

Yleistä pelistä

Vuonna 2015 julkaitu Titans of the Sun Hyperion on videokolikkopeli, jossa on viisi rullaa, kolme riviä ja 15 voittolinjaa. Yhden kierroksen minimipanos on 0,15 € ja maksimipanos 15 €. Pelin maksimivoitto on 75.000 kolikkoa, teoreettisen takaisinmaksuprosentin ollessa 96.71.

Pelin ulkoasu on grafiikaltaan miellyttävän selkeä, sillä näyttöä ei rasita ylimääräiset toimintapainikkeet, ja eri osa-alueet istuvat hyvin yhteen.

Pelin alaosan hallintarivi on myös yksinkertaisen ymmärrettävä. “Credit” kertoo jäljellä olevan saldon, “Bet” käytössä olevan panoksen. Panosta voi pienentää ja suurentaa + ja – -näppäimillä. “Win” kertoo kulloisenkin voittosumman. Videokolikkopeleille tuttuun tapaan myös Titans of the Sun Hyperionia voi pelata Autoplay-ominaisuudella, joka pyörittää rullia pelaajan tahtoman määrän automaattisesti. Pelaaja voi määritellä haluamansa asetukset Autoplay-toiminnolle. “Spin”-kuvaketta painamalla rullat lähtevät pyörimään. Näytön oikeassa alareunassa on erillinen kohta asetuksille. Sieltä käsin pelaaja voi määritellä asetukset pelin pelaamiselle, grafiikalle ja äänille. Samasta paikasta “Help”-kohtaa klikkaamalla pelaaja voi tutustua pelin sääntöihin, symboleihin, voittomahdollisuuksiin ja statistiikkaan.

Symbolit

Pelin perussymbolit tuovat matalimmat voitot. Voittorivin on lähdettävä vasemmanpuoleisimmasta rullasta ja symbolien on oltava samoja ja niiden on sijaittava vierekkäin. Voiton määrä riippuu pelaajan asettaman panoksen koosta.

Wild-symbolina on Titans of the Sun -logo. Tämä Wild korvaa kaikki muut pelin symbolit, paitsi Scatter- ja Mystery-symboleita. Wild-symbolilla on myös omia voittoyhdistelmiä.

Scatter-symbolissa näkyvät Hyperion ja Theia. Symboli mahdollistaa voiton sijoittumalla mihin tahansa rullilla.

Mystery-symboleita on useampia, mutta ne kaikki leiskuvat kultaisen auringon lailla. Mystery-symboli voi muuttua miksi tahansa Wild-symboleiksi ilmaiskierrosten aikana. Muutoin Mystery-symbolit muuttuvat satunnaisesti joko korkea- tai matala-arvoisiksi symboleiksi.

Pelaajan viimeksi käyttämä panos on myös ilmaiskierrosten panos.

Lopuksi

Titans of the Sun Hyperion johdattaa pelaajan eeppisen saagan lumoihin. Tämä matalien panosten peli on otollinen erityisesti vasta-alkajille, kun pelissä ei pääse nopeasti tuhoamaan omia pelivarojaan suurilla panoksilla. Pelin visuaalisuus ja äänimaailma istuvat teemaan erinomaisesti ja niiden lisäksi laadukas toiminnallisuus tarjoaa mainion pelielämyksen. Peli huokuu Microgamingin korkeaa laatua ja ammattitaitoa, ja siksi varmasti houkuttelee pelaajan kokeilemaan myös muita yrityksen valmistamia pelejä. Esimerkiksi Titans of the Sun on pelisarja, jonka toinen julkaistu peli rakentuu Hyperionin sisaren Theian ympärille.

Titans of the Sun Hyperionin musiikki ja selkeä visuaalisuus tekevät pelaamisesta miellyttävää. Videokolikkopelit usein pursuavat mitä upeampia grafiikoita ja toiminnallisuuksia sekä erilaisia voittomahdollisuuksia, joten jos joku teema tai ominaisuus ei pelaajaa miellytä, valikoimasta löytyy takuulla kullekin sopiva peli.

Kolikkopelien suosio on ja pysyy

Kolikkopelit ovat säilyttäneet suosionsa niin kauan kuin ne ovat olleet olemassa. Niiden voidaankin sanoa olevan todellinen kasinoiden kivijalka. Tämä johtunee siitä, että kynnys kasinopelien pelaamiseen on hyvin matala kolikkopelien ansiosta. Niitä löytyy jokaisesta itseään kasinoksi kutsuvasta pelitalosta, ja niiden pelaaminen ei vaadi erityistä kasinopelien tuntemusta.

Fyysisiä kolikkopelejä on edelleen runsaasti peliareenoilla, mutta maailman muuttuessa yhä vahvemmin online-muotoon myös nettikasinoiden videokolikkopelit ovat ryhtyneet valtaamaan alaa. Lähes jokaiselta nettikasinolta löytyy satoja erilaisia videokolikkopelejä, joten kolikkopelin ystävä saa aikansa kulumaan juuri niin pitkään kuin hyvältä tuntuu.

Lähes kaikkia videokolikkopelejä voi pelata tietokoneella, tabletilla ja älypuhelimella, mikä mahdollistaa pelaajan riippumattomuuden sijainnin suhteen – pelata voi melkein missä vain!

Rahapelien helppo saatavuus online-maailman laajentuessa saattaa herättää miettimään rahapelaamisen turvallisuutta. Onkin hyvä tiedostaa, että nettikasinoiden on oltava lisensoituja ja säädeltyjä, ja mielellään ulkopuolisen testitahon sertifioimia.

Myös nettikasinoiden rahaliikenne on tarkkaan suojeltu viimeisimpien suojausmenetelmien avulla. Nettikasinot tarjoavat usein monia eri vaihtoehtoja rahaliikenteen hoitamiseksi, ja mitä laadukkaampi nettikasino on kyseessä, sitä enemmän nopeita maksuliikennepalveluita pelaajille on tarjolla.

Kaikille kasinoille tärkeä asia on reilun pelin lisäksi myös vastuullinen pelaaminen. Kaikki nettikasinopelit on helposti pelattavissa, mutta erityisesti videokolikkopelien yksinkertainen lähestymistapa houkuttelee etenkin uusia pelaajia. Videokolikkopelit tarjoavat laadukasta viihdettä, ja niiden pelaaminen on varsin vaivatonta. Tärkeää on muistaa, että kaikki online-rahapelaaminen on pelaamista pelaajan omilla rahoilla, ja suuret bonusvoitot saattavat innostaa jahtaamaan pääpottia yli pelaajan varojen.

Peliriippuvuus, kuten mikä tahansa riippuvuus, syntyy huomaamatta. Laadukkaat nettikasinot tarjoavat pelaajille runsaasti tietoa ja apua riippuvuuden tunnistamiseen, ennaltaehkäisyyn ja hoitamiseen. Pelaajan on esimerkiksi mahdollista rajoittaa pelitilinsä käyttöä tai sulkea itsensä kokonaan pelitililtään tietyksi ajaksi.

Kun pelaaja tiedostaa omat resurssinsa ja pelivarojensa rajallisuuden, on pelaaminen parhaimmillaan täynnä jännittäviä hetkiä ja antoisia elämyksiä.

Parhaimmillaan online-pelit ja erityisesti videokolikkopelit tarjoavat nimittäin hauskoja hetkiä ja antoisia elämyksiä.

Videokolikkopelit ovat sopivia niin aloittelijoille kuin konkareille. Pelaamaan pääsee ilman suurta sääntöviidakon ja taktiikan tuntemusta, vaikkakin pelaaajan on hyvä tutustua ainakin pintapuolisesti kunkin pelin symboleihin ja voittomahdollisuuksiin. Usein videokolikkopeleissä on mahdollisuus kokeilla peliä ilmaiseksi, ja se onkin hyvä tapa päästä nopeasti jyvälle pelin ajatuksesta. Pelin testaaminen ja lyhyt tutustuminen sääntöihin ja voittolinjoihin tekee pelikokemuksesta huomattavasti antoisamman.

Titans of the Sun Hyperion on hyvin klassikkomainen videokolikkopeli herkullisen monipuolisilla voittomahdollisuuksilla. Peliä voi pelata useilla nettikasinoilla, joiden valikoimista löytyy Microgamingin valmistamia pelejä. Microgaming on tunnetusti laadukas pelivalmistaja, jota voidaan suositella kaiken tasoisille nettikasinopelaajille hyvillä mielin.