Rainbow Wilds -videokolikkopeli on irlantilaisen Iron Dog Studiosin kehittämä. Peli haastaa pelaajansa etsimään aarretta sateenkaaren päästä pienen saaren viidakosta. Ilkikuriset pikku menninkäiset kiusaavat pelaajaa hyväntahtoisesti matkan varrella, mutta heistä on myös hyötyä aarrejahdissa.

Iron Dog Studio on 1×2 Networkin tytäryhtiö, ja sijaitsee Iso-Britanniassa. Vuonna 2017 perustettu Iron Dog Studio tuottaa korkealuokkaisia online-kasinopelejä ja onkin saavuttanut tunnustetun aseman pelikehittäjien joukossa. Iron Dog Studio on UK Gambling Commissionin lisensoima, ja 1×2 Network Malta Gaming Authorityn lisensoima. Odotettavissa on Maltan lisenssi myös Iron Dog Studiolle.

Irod dog Studio ja 1×2 Network pitävät katseensa tiukasti tulevaisuudessa pyrkien viemään toimintaansa jatkuvasti eteenpäin. Heinäkuun 2018 lopulla yritykset aloittivat yhteistyön Solid Gamingin kanssa. Solid Gamingin avulla yritykset vahvistavat jalansijaansa Aasian pelimarkkinoilla.

Elokuun loppupuolella 2018 1×2 Network on tehnyt yhteistyösopimuksen myös Groove Gamingin kanssa. Tämän yhteistyön tarkoituksena on niin ikään saattaa yrityksen pelitarjonta saataville yhä laajemmin ympäri maailman.

Yleistä pelistä

Rainbow Wilds -videokolikkopelissä on viisi rullaa ja neljä riviä, ja voittolinjoja on jopa 1024. Minimipanos pelissä on 0,5 euroa ja maksimivoitto on 300000 euroa.

Pelin grafiikka on iloisen värikäs. Keijukaismaisen, irlantilaishenkisen musiikkimaailman mukana pelaaja matkustaa keskelle saarta, jossa pienet menninkäiset kiusoittelevat pelaajaa matkallaan sateenkaaren päässä odottavan aarteen luo.

Rainbow Wilds -videokolikkopelin teoreettinen takaisinmaksuprosentti on 96.

Pelin ulkoasu on selkeä ja saattelee pelaajan nopeasti asian äärelle. Pelinäytön alalaita on hyvin yksinkertaistettu. Vasemmasta laidasta löytyy “?”-kuvake, jota klikkaamalla pelaaja saa tietoa pelin säännöistä, symboleista ja voittomahdollisuuksista. Kolikkokuvake kertoo panoksen koon. Pienempi ympyrä pelin oikeassa alalaidassa käynnistää automaattipyöritystoiminnon, ja isommasta ympyrästä pelaaja saa rullat pyörimään kierros kierrokselta.

Symbolit

Pelin symboleina toimivat marjat, olutkolpakko, harppu, sydän sekä erimuotoiset kultaiset riipukset. Näiden lisäksi pelissä on kolme erilaista Wild-symbolia.

Wild Star -symboli tulee näkyviin kaikilla muilla rullilla ensimmäistä lukuun ottamatta. Ilmaiskierrokset tuovat tämän erikoissymbolin usein esiin.

Sticky Wild -symboli on padallinen kultaa, ja se tulee näkyviin vain rullalla numero kolme. Tämä erikoissymboli pysyy pelinäytöllä, vaikka se olisi osa voittoyhdistelmää.

Expanding Wild -symbolina näyttäytyy tähti, jonka edessä on kirjain W. Tämä symboli tulee näkyviin toisella, kolmannella, neljännellä ja viidennellä rullalla. Symboli laajenee ja täyttää koko rullan.

Mikään näistä Wild-symboleista ei tuo yksinään voittoja.

Bonuspelit

Rainbow Wildsissa on tarjolla ilmaiskierroksia. Ne alkavat tumbling-ominaisuuden eli useamman onnistuneen pyöräytyksen jälkeen seuraavasti:

neljä onnistunutta pyöräytyskierrosta tuovat 14 ilmaiskierrosta; 5 onnistunutta pyöräytyskierrosta tuovat 16 palkintokierrosta, 6 onnistunutta pyöräytyskierrosta tuovat 16 palkintokierrosta ja progressiivisen x3 ekstrakertoimen; 7 onnistunutta pyöräytyskierrosta tuovat 20 ilmaiskierrosta ja progressiivisen x 3 extrakertoimen ja 8 onnistunutta pyöräytyskierrosta tuovat pelaajalle 20 ilmaiskierrosta ja ylimääräisen perusekstrakertoimen 6.

Tumbling näkyy pelinäytössä seuraavasti:

aina, kun pelaaja voittaa ja käynnistää tumbling-ominaisuuden, pelinäytön sivuun kerätään apilanlehtiä. Mitä enemmän apilanlehtiä pelaaja kerää, sitä enemmän ilmaiskierroksia. Kolme apilanlehteä käynnistää ilmaiskierrokset.

Jackpotteja tässä pelissä ei ole saatavilla.

Miksi videokolikkopelit viehättävät?

Rainbow Wilds -videokolikkopeli on suloinen kokonaisuus, joka viehättää musiikillaan ja yksinkertaisella visuaalisuudellaan. Nettikasinoiden pelit ovat kuitenkin siitä mainioita, että niitä on kasinoilla sadoittain, ja jos joku teema ei pelaajaa miellytä, valikoimasta löytyy takuulla kullekin sopiva peli.

Kolikkopelit ovat säilyttäneet suosionsa läpi rahapelihistorian. Ja miksipä eivät olisi, sillä nämä pelit tarjoavat helpon pääsyn kasinopelien maailmaan ja tekevät pelaamisen hauskaksi kelle tahansa aloittelijoista konkareihin.

Muistiin nousee helposti mielikuva ruokakauppojen, kioskien, huoltoasemien ja baarien kolikkopeleistä, joista tutuimmiksi taisivat nousta pajatso ja hedelmäpelit. Tämän päivän fyysiset kolikkopelit ovat kyllä kehittyneet ajan mukana tarjoten yhä monipuolisempia peli- ja maksumahdollisuuksia, mutta maailman muuttuessa yhä enemmän online-painotteiseksi ovat nettikasinot vallanneet alaa. Online-pelit ovat monipuolisempia ja tarjoavat parempia voittomahdollisuuksia.

Lähes kaikkia videokolikkopelejä voi pelata tietokoneella, tabletilla ja älypuhelimella, mikä mahdollistaa pelaajan riippumattomuuden sijainnin suhteen – pelata voi melkein missä vain!

Videokolikkopelit ovat erinomaista viihdettä, ja niiden pelaaminen on vaivatonta. On kuitenkin muistettava, että rahapelit ovat sidottuja pelaajan omiin varoihin, ja omat rajat on tärkeä pitää mielessä. Riippuvuus rahapelaamiseen saattaa syntyä huomaamatta, ja vaarantaa pelaajan hyvinvoinnin.

Nykyaikana erityisesti online-pelitalot ovat hyvin valistuneita vastuullisen pelaamisen osalta, ja tarjoavat apua peliriippuvuuden tunnistamiseen, sen hillitsemiseen sekä avun hakemiseen. Laadukas online-pelitarjoaja pitää huolen paitsi siitä, että pelit ovat reiluja, myös siitä, että pelaajat saavat riittävästi tietoa pelaamiseen liittyvistä haasteista. Hätää ei kuitenkaan ole niin kauan, kun pelaaja pelaa järkevästi omien rajojensa sisällä. Pelaajan on mahdollista esimerkiksi asettaa pelitililleen erilaisia rajoituksia, jotta pelaaja ei pääse ylittämään varallisuuttaan.

Parhaillaan online-pelit ja erityisesti videokolikkopelit tarjoavat hauskoja hetkiä ja antoisia elämyksiä. Viihteellinen pelaaminen voi nimittäin olla jopa harrastus, joka rentouttaa ja virkistää mielen, kun pelaaja saa uppoutua pelimaailmaan ja unohtaa hetkeksi arjen kiireet.

Videokolikkopelit, kuten kaikki nettikasinopelit, sopivat niin aloittelijoille kuin kokeneillekin pelikonkareille. Niiden sääntömaailma on tavallisesti yksinkertainen ja useassa eri valmistajan pelissä on sama peruslogiikka. Pelin testaaminen ilmaisversiona ja nopea tutustuminen eri voittolinjoihin ja pelin symboliikkaan tekevät pelaamiskokemuksesta antoisamman.

Lopuksi

Rainbow Wilds on videokolikkopeli, jonka viehättävä grafiikka ja keijukaismainen musiikki vievät pelaajan hetkessä keskelle kiusoittelevia menninkäisiä, jahtaamaan aarretta sateenkaaren päässä. Pelin näyttö on ilahduttavan tasapainoinen: värikäs visuaalisuus sisältää pelkistetyn asetusrivin ja tekee pelaamisesta vaivattoman helppoa. Vaikka peli ei tarjoakaan progressiivista jackpottia, sen maksimivoitto houkuttelee pelaajia koittamaan onneaan. Monet erilaiset Wildit ja kohtuullinen volatiliteetti mahdollistavat useita pelikierroksia.

Videokolikkopelejä on tarjolla kaikilla nettikasinoilla, ja Rainbow Wilds löytyy niiltä nettikasinoilta, joiden valikoimista löytyy Iron Dog Studiosin pelejä.